Punttikoulu antaa taidolla nopeusvoimaa ja notkeutta painonnoston avulla.

Lähes kaikessa urheilussa tarvitaan, taitoa, tekniikkaa, kestävyyttä, notkeutta ja rohkeutta. Tämän lisäksi tarvitaan nopeusvoimaa ja tämän asiantuntijoina ovat painonnostajat, Tikkurilassa Tikkurilan Painonnostokerho ry.

Voimakkaan, kimmoisan ja liikkuvan urheilijan vammautumisriski on paljon pienempi, kuin urheilijan kenellä on puutteita näillä osa alueilla.

Mielenkiintomme näiden seikkojen korjaamiseen painonnoston avulla ja tietotaitomme tarjoaminen muille urheiluseuroille synnytti punttikoulu-idean. Punttikoulu on valtakunnallisesti Nuori Suomi ry:n ja Suomen Painonnostoliiton kanssa kehitetty harjoittelumuoto.

Tikkurilan Painonostokerhossa olemme aloittaneet ”punttikoulu” nimellä tapahtuvan ohjatun harjoittelun. Harjoittelu on ensisijaisesti tarkoitettu omille nostajan aluillemme, mutta sitä on sovellettu hienosti kaikille muillekin nopeusvoimaa, kimmoisuutta ja notkeutta vaativille urheilumuodoille.

Punttikoulussa harjoitteet poikkeavat ikärakenteen ja eri urheilulajien vaatimusten mukaan. Käymme aina valmentajien kanssa läpi heidän lajinsa vaatimukset ja tarpeensa. Kuitenkin niin, että ohjelma sisältää aina painonnostotekniikan opettelemisen.

Voimailusalimme on nyt korjauksen jälkeen soveliaampi suuremman urheiluryhmän ohjaamiseen. Tämän ovat monet eri lajien valmentajat todenneet., kun eivät Vantaalta ole aikaisemmin löytäneet tilaa johon koko joukkue mahtuu vapaatanko harjoituksiin.

Olemme antaneet ohjausta: Koivukylän Palloseura ry:lle ,Tikkurilan Judokat ry, Hontai Judo ry ja Ylä -Tikkurilan Kipinän painijoille, TipS Palloseura ry, Ku - 58 ry pikajuoksijoille ja Kiekko-Vantaa itä ry/Kiekko-Vantaa 91 sininen.

Kuvassa Ylä-Tikkurilan Kipinän nuoria punttikoululaisia.

Punttikoulu on ollut parin viime vuoden ajan YTK:n painijoille erinomainen apuväline harjoitteluun. Monipuolinen opastus on antanut pojille tekniikkaa ja tietoa myös omatoimiseen harjoitteluun, joka on urheilijan kehityksen kannalta todella tärkeää evästä! Voiman lisäksi myös kimmoisuus ja nopeus on parantunut selkeästi. Kiitokset yhteistyöstä TPK:lle ja toivotaan samanlaista jatkoa tuleville vuosille.

Terveisin Aki Kettunen YTKn päävalmentaja

Vantaan Kiekko ry:n siniset
Joukkue ollut punttikoulussa joulukuusta 2005 lähtien.


© Tikkurilan painonnostokerho 2005